Lima – kaupunkilainen

"Lima on likainen ja vaarallinen juggernaut, jonka voit turvallisesti jättää huomiotta." Tällaisia lausuntoja olin kuullut kerta toisensa jälkeen, jolloin nämä perustuivat enimmäkseen 80- ja 90-luvun kokemuksiin. Itse asiassa ensivaikutelma näytti vahvistavan osan tästä. Vietimme viimeiset 90 minuuttia bussimatkasta Piscosta lähes yksinomaan loputtomassa liikenneruuhkassa, jota reunustivat autio kaupunkialueet. Mutta katastrofaalisen liikennetilanteen, likaisen ilman ja yksitoikkoisten betoni-aavioiden lisäksi tällä kaupungissa on paljon tarjottavaa.

Kerran Mirafloresissa, hype-alueella ja yhdellä Liman etuoikeutetuimmista asuinalueista, kävelimme ensin Parque Kennedyn läpi erittäin houkuttelevaa ostoskatua pitkin alas rannikolle. Kennedy Park tarjoaa erikoispiirteen, joka kiinnosti meitä erityisesti: täällä asuu kymmeniä kissoja. Alunperin ne ilmeisesti päästivät sinne hienot omistajat, mutta nyt tämä populaatio on osa kaupunkikuvaa ja on eräänlainen vetovoima, eläimet näyttävät hyviltä ja kaikkialla on ruokinta- ja vesikaukaloita. Melko hauska. Merelle saapuessaan Mirafloresin kalliot ja alla olevaa vettä pitkin kulkeva rantatie tarjoavat upean kuvan. Ilmassa kiertävät varjoliitolentäjät, jotka tarjoavat myös tandem-lentoja. Panoraama on varmasti ainutlaatuinen.

Ikävä kyllä Bettinan vatsaan iski jotain aika ankarasti sinä iltana, joten 2 päivänä lähdin toistaiseksi omin päin. Ensimmäinen pysäkki, inkatemppelikompleksi "Huaca Pucllana", joka sijaitsee keskellä kaupunkia ja vain 15 minuutin kävelymatkan päässä hotellistamme. Iloni vaatimattomasta sisäänpääsymaksusta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä heti kun astuin tiloihin, lähestyi minua ystävällinen herrasmies, joka selitti minulle, että vierailu on mahdollista vain opastetulla kierroksella ja että et saa liikkua yksin. Tämä oli perättäinen kerta Perussa, kun tällainen "yksityiskohta" suljettiin sinulta sisäänkäynnin yhteydessä ja sait kestää vähintään tunnin nähdäksesi vähän ja oppiaksesi paljon. Koska halusin todella nähdä laitoksen, minun piti jälleen kerran purra luotia ja vaeltaa oppaan takana tunnin ajan. Koska espanjani on nyt taas hyvä kommunikointiin, selitin hänelle, mitä ajattelen siitä. Ilmeisesti heillä on ongelma, kun turistit (myös tai pääasiassa eteläamerikkalaiset) tuhoavat tai ruiskuttavat tavaroita - uskomatonta!

Sitten menimme "Metrobussilla" kohti keskustaa. Metrobus-järjestelmä on hieno asia. Bussit kulkevat etelästä pohjoiseen (tai päinvastoin) eksklusiivisilla kaistalla keskellä kaupungin moottoritietä. Asemille pääsee siltojen kautta. Asiat ovat nopeita, koska ne ajavat liikenneruuhkien ohi, mutta ne ovat hirveän täynnä ja kaupungissa on toistaiseksi vain yksi akseli. Olin siis keskustassa suhteellisen lyhyessä ajassa ja paljon fyysisessä kontaktissa. Se ei ole huono asia, koska ihmiset ovat yleensä erittäin kunnollisia ja ilmapiiri ei ole ollenkaan ärtyisä. En halua kuvitella samaa tilannetta täällä... Kävelin kauppakeskuksessa reilut kaksi tuntia erittäin kauniille Plaza San Martinille. Kaupunki väsyttää. Ilma on likainen, humina on jatkuvaa ja jokaisen kadun ylittäminen on kamppailua. Toisaalta mitä lähemmäs historiallista keskustaa pääset, löydät paljon kaunista ja mielenkiintoista arkkitehtuuria. Ranskalaistyylisiä kirkkoja, lukuisia upeita art deco -rakennuksia ja monumentaalisia rakennuksia.

Koska neiti Berger tunsi olonsa jälleen paremmaksi iltapäivällä, hän ajatteli, että pieni raitista ilma olisi parhaimmillaankin hyväksi. No, raikas ilma on sellainen asia Limassa, mutta kävelimme takaisin kohti merta erittäin tyylikkääseen ostoskeskukseen, aivan kallioilla, josta oli näkymä Tyynenmeren aalloille. Sieltä menimme taksilla naapurustolle hieman etelään, Barrancoon. Aiemmin tuhoutunut tämä on todellinen helmi. Monet kauniit vanhat talot, jotka on kunnostettu ja joissa on nyt viihtyisiä kahviloita ja baareja, puutarhoja, puistoaluetta ja upea näköala merelle. Ravintoloiden valikoima erittäin suurista ja tyylikkäistä erittäin pieniin näyttää ehtymättömältä. Pidimme siitä niin paljon, että päätimme palata seuraavana iltana.

Viimeiseksi päiväksi olimme suunnitelleet jotain erityistä alussa «Callao Monumental». Callao on itse asiassa oma kaupunki, ja siellä sijaitsevat sekä Liman satama että lentokenttä, ja siellä asuu myös suuri osa Liman rikollisuudesta ja huumekaupasta, ja sitä on pitkään pidetty kieltoalueena. Valitettavasti tämä pätee edelleen suureen osaan tätä kaupunkia, mutta aloitteentekijät, taiteilijat ja poliitikot ovat käynnistäneet sataman läheisyydessä hankkeen, jonka puitteissa on viime vuosina jazzin saanut yhä enemmän katuja. Rakennusta rakennuksen jälkeen kunnostetaan ja historiallinen rakenne loistaa uudessa loistossaan. Galleriat, kahvilat, ravintolat ja erityisen upeat seinämaalaukset. Vierailu on ehdottomasti sen arvoinen. Sinne kannattaa kuitenkin mennä taksilla, sillä matkalla Callao Monumentaliin ylitimme alueita, joissa olisin kahdesti ajatellut kävellä siellä - jopa päiväsaikaan.

Sitten kävelimme historiallisessa keskustassa. Plaza de las Armasin ympärille (kyllä, niin niitä kutsutaan melkein kaikkialla Etelä-Amerikassa...) on luotu lukuisia jalankulkualueita, mikä tekee oleskelusta todella miellyttävän. Liman katedraali on vierailun arvoinen ja ennen kaikkea voit vierailla siellä ilman opastettua kierrosta! Sitten menimme Mercado Centraliin, joka tekee paljon siistimmän vaikutelman kuin kaikki tähän mennessä näkemämme markkinat ja myös lihanäyttelyt näyttävät herkullisilta. Pienenä lisäyksenä ja omituisuutena seurasi pieni Chinatown, jossa oli nuudelikeittoa kaoottisen hälinän keskellä. Lopulta puuttui vain yleisnäkymä, josta voi nauttia Cerro San Cristobalista, kukkulalla keskustan takana. Sen jälkeen kun lähes 2 vuotta sitten kaksikerroksinen turistibussi ajoi suoraan eteenpäin kaarressa ja laskeutui ampumaradalle (!) (saldo: 10 kuollutta ja yli 40 loukkaantunutta), linja-autot eivät enää saa ajaa vuorelle. Joten suostuttelimme taksinkuljettajan viemään meidät sinne. Upea näkymä, ei ennakointia savusumun takia, mutta silti loistava paikka. Näin ajatteli myös taksikuskimme Mario Enrique, joka yhtäkkiä innostui valokuvaamisesta ja halusi myös ottaa kuvia kanssamme. Kissan äiti ja kaksi pentua olivat myös tyytyväisiä kissanruokaan, jota Bettina kuljettaa aina käsimatkatavaroissaan.

Sillä välin Mario Enriquen kanssa oli kehittynyt ystävällinen suhde ja tiedämme nyt kaiken hänestä, hänen perheestään ja siitä, että hän vietti sinä päivänä 65-vuotissyntymäpäiväänsä, minkä hän myös todisti meille henkilöllisyystodistuksellaan. Viime hetken ostos "Inka-Marketilla" kehittyi myös juhlaksi ja kaksi erittäin nättiä ja iloista perulaista naista olivat ilmeisen tyytyväisiä meihin - ja tietysti ostokseemme.

Ja ennen kuin huomaatkaan, kolme viikkoa on melkein ohi ja olemme jo matkalla Dominikaaniseen tasavaltaan, jossa vietämme vielä yhden yön päästäksemme huomenna suoraan Zürichiin. Olemme nähneet ja kokeneet niin paljon, että sitä on vaikea luokitella, mutta innostus tätä kiehtovaa maanosaa, sen monimuotoisia kulttuureja ja ennen kaikkea sen asukkaista kohtaan lisäsi ehdottomasti edelleen. Etelä-Amerikassa on vielä paljon löydettävää! Sisältöä